keskiviikko, 16. marraskuu 2016

Lauantai 12.11. - sunnuntai 13.11.

Virallinen ohjelma on ohi, mutta olen sopinut Michaelin kanssa menevämme aamupäivästä katselemaan vielä kauppoja. Kyyti lentokentälle lähtee 14.30, joten aikaa on vielä hyvin. Lopulta meitä on yhteensä neljä henkeä katselemassa paikallisia käsitöitä ja myöhemmin liittyy vielä pari henkeä mukaan paikalliseen ostoskeskukseen. Tainno paikallinen ja paikallinen. Lähinnä länkkäreitä täynnä oleva mall, jossa hintatasokin on sen mukainen. Ostoksia emme juuri tee, mutta ajanvietto uusien ystävien kanssa on kuitenkin mukavaa. On kiva saada kaikki irti tästä lyhyestä ajasta.

Lentokentälle menemme hyvissä ajoin ja saamme Marin kanssa vielä kokea paikallisen toiminnan. Tai toimimattomuuden. Yritimme upgreidata ensimmäisen lentomme economy luokasta economy comfortiin, mutta palvelu on niin hidasta ja systeemit ei toimi, että aika loppuu kesken. Puolitoista tuntia siis periaatteessa vain odotimme ja lopulta meidät juoksutetaan lähtöportille. Samassa hässäkässä he unohtavat leimata passeihimme lähtöleimat ja siinä sitten juostaan edestakaisin. Lopulta koneeseen päästyämme ei meillä edes ole niitä comfort paikkoja joten alkuperäisillä paikoilla päädymme matkustamaan. Ei tällä loppujen lopuksi ole väliä, meitä lähinnä naurattaa. No minä ehkä vähän panikoinkin.

Kotiinpaluu on haastavaa. On jotenkin vaikea palata omaan elämään, kun on nähnyt Afrikan vaikeudet. Vaikeita asioita olen kyllä nähnyt ennenkin, mutta jostain syystä tämä kerta on erilainen. Nämä ihmiset ovat valtavan rohkeita ja vahvoja. En viikon aikana ole kuullut juurikaan mitään kitinää tai valitusta edes isoista asioista. Tuntuu jotenkin kummalta palata omaan krumeluuriin elämään, kun osa ystävistä jäi kuitenkin jatkamaan hökkelielämäänsä. 

Jos koskaan pääsen Namibiaan uudestaan, olen varmasti yhteydessä ystäviini Manwussa ja lähden heidän kanssaan recruittaamaan jäseniä bussipysäkeille aamuyöstä. Michaelin kanssa oli myös puhetta reissusta Windhoekin ulkopuolelle esimerkiksi telttailemaan. Namibiassa on vielä paljon nähtävää.

maanantai, 14. marraskuu 2016

Perjantai 11.11.

Aamulla keräännyimme Manwun kokoustilaan pitämään hankkeen tämän vaiheen päätöspalaverin. Tarkoituksena on purkaa viikon tapahtumat ja kerrata hyvät ja huonot puolet.

Kaikilla on samankaltaisia ajatuksia. Ohjelma on ollut hyvä ja kaikki ovat viihtyneet. Huonoja puolia ovat vain pari aikataulullisesti haastavaa hetkeä, jolloin olisi ollut kiva keskustella enemmän, mutta aika tai energia ei ole siihen riittänyt. Isoimpina highlightteina olivat kommunikaatio-ongelmista huolimatta recruittaaminen aamuyöllä sekä tehdasvierailu ja siellä saavutettu yhteys työnantajan kanssa. Olemme kaikki oppineet toinen toisiltamme ja hyviä ideoita on lennellyt siellä täällä. Tämä oli myös ensimmäinen kerta Namibiassa, että paikallinen liitto kutsutaan mihinkään suurlähetystöön puhumaan. Vierailumme myös uutisoitiin, joten olemme saavuttaneet paljon.

Vaikka me insinöörit erosimme vähän muista liitoista, on kaikilla silti mielenkiintoa oppia myös meidän toiminnasta. Joissain asioissa voimme olla esimerkkinä, koska meidän sopimukset ja edut ovat Suomessakin erityisen hyvällä tasolla. Yksi kiinnostuksen kohde on Manwulla myös meidän opiskelijatoimintaan ja varsinkin valmistuneisiin.

Tilaisuuden lopuksi siirrettiin hankkeen vetovastuu filippiiniläisille, koska seuraava osio järjestetään Filippiineillä Manilassa ja sen läheisyydessä maaliskuun lopussa. Keskustelimme vielä hieman tuon vaiheen mahdollisista aiheista ja siihen liittyvistä toiveista.

Kun työt oli tehty, oli aika rentoutua ja suuntasimme kaupungin ulkopuolella olevalle Heja Game Lodgelle. Siellä söimme lounaan ja osallistuimme safariajelulle. Afrikan eteläiset valtiot eivät ole saaneet kunnollista sadetta 2-3 vuoteen ja luonnosta sen kyllä näkee. Kaikkialla on järkyttävän kuivaa ja vihreitä lehtiä ei näy juuri missään. Tämä tietysti aiheuttaa sen, että eläimet joutuvat etsimään järkeviä elinolosuhteita kauempaa, emmekä alkuun meinanneet nähdä muita eläimiä kuin villisikoja. Onneksi pieni kirahvien ryhmä sattui kuitenkin matkallemme sekä muutamat antiloopit. Safari kesti lopulta varmaan kaksi tuntia ja kuvia tuli otettua melko paljon.

Illallinen syötiin kaupungin keskustassa. Alkupaloiksi tarjoiltiin mm. paistettuja ötököitä ja lampaan sisälmyksiä. Nam! Pidimme myös jäähyväispuheita ja saimme Manwulta pienet lahjat. Tilaisuuden päätteeksi kokoonnuimme television ääreen katsomaan uutislähetystä suurlähetystövierailustamme.

Porukka on todella väsynyttä ja itsekin haluaisin mieluiten nukkumaan, mutta kun kutsu käy paikallisille jatkoille Katuturaan, en voi kieltäytyä. Tämä on niin autenttista, etten koskaan voi pelkkänä turistina kokea samaa. Katuturassa menemme hökkeleiden keskellä paikalliseen baariin, jossa myydään ilmeisesti myös ruokatarvikkeita. Tilassa on muutamia pöytiä, ja tasanteita, joissa istua. Seinustalla on peliautomaatteja ja keskellä lattiaa pienennetty biljardipöytä normaalia pienempine palloineen. Yksi olut maksoi noin euron ja meille tarjolla oli myös viskiä. Alue ei kuitenkaan ole lainkaan turvallinen, joten baarin ulkopuolelle emme saaneet mennä yksin, vaan aina jonkun paikallisen seurassa. Vessa oli ulkona, mutta toimi kuten mikä tahansa pönttö. Ilta on huikea päätös reissullemme ja haikein mielin jätämme jäähyväiset valtaosalle uusista ystävistämme. Hotellilla hyvästelemme vielä filippiiniläiset, heillä on aikainen herätys ja lähtö kotiin seuraavana aamuna. Me suomalaiset ehdimme vielä vähän shoppailla ennen lentokentälle lähtöä.

sunnuntai, 13. marraskuu 2016

Torstai 10.11.

Kello soi 3.40. Mitä? Neljältä meitä tullaan hakemaan ja menemme bussipysäkille. Tarkoituksena on siis tavoittaa työmatkalaiset ja viedä heille Manwun ilosanomaa. Jostain syystä tovereitamme ei kuitenkaan näy ja jäsenkelpoisia ihmisiä kiipeää jo busseihin. Meillä ei ole mitään materiaaleja, joten emme voi kuin odottaa. Filippiinojen hurtti huumori pitää meidät kaikki kuitenkin hyvin hereillä.

Viiden - puoli kuuden aikaan löydämme toisemme. Viestinnässä on mennyt jotain pieleen ja manwulaiset olivat odottaneet meitä toisaalla. No siitä viis, nyt on materiaalia ja ihmisiä aivan tolkuttomasti pysäkeillä, äkkiä esitteitä ja avaimenperiä jakamaan. Ihmiset ottavat meidät mielenkiinnolla vastaan ja oikein tulevat käsistä hakemaan esitteitä. Englantia puhuvat tervehtivät iloisesti ja kerron heille terveisiä Suomesta. Tämähän on tosi hauskaa hommaa! Suomessa vastaanotto on useasti täysin päinvastaista, mutta täällä ollaan oikeasti kiinnostuneita. Kuulin myös myöhemmin, että meillä suomalaisilla ja filippiinoilla oli selkeä vaikutus toimintaan. Herätimme erityistä mielenkiintoa. 

Materiaalit loppuvat pian ja jäljellä on vain tarroja ja avaimenperiä, joissa ei ole Manwun yhteystietoja. Tuumasta toimeen ja rupeamme käsin kirjoittamaan numeron tarrojen taakse. Ja homma jatkuu. Kun kaikki on jaettu, on ihmisiä vieläkin paljon paikalla. Daday ehdottaa megafonin hankintaa namibialaisille, jotta busseja odottaville voisi kertoa liitosta. Toteamme myös, että ihan näin aikaisin ei välttämättä ole tarve herätä, koska ihmisiä on vielä kuudenkin aikaan pilvin pimein. Yhteystiedot on myös lisättävä heidän kaikkiin materiaaleihin.

Palaamme hotellille, käymme aamiaisella ja saamme levätä hetken. En kuitenkaan saa nukutuksi ollenkaan, koska olen liian täynnä tunteita. Olen vieläkin innoissani recruittaamisesta ja toisaalta odotan jännittyneenä seuraavaa etappiamme, suurlähettilään tapaamista.

Kymmeneltä meitä tullaan hakemaan Suomen suurlähetystöön lounasvastaanottoa varten. Paikalla on mediaa, pari suurlähettilästä, suomalaisten yritysten edustajia, me ja manwulaiset. Lähettiläs avaa tilaisuuden ja me pidämme omat puheemme, yksi kustakin liitosta. Tämän jälkeen on vuorossa vapaata sosiaalistumista lounaan ääressä ja tapaankin mielenkiintoisia yrittäjiä. Kahdelta saan työtarjouksen! Tilaisuuden päätteksi otamme vielä ryhmäkuvia lähettilään ja hänen puolisonsa kanssa.

Huhhuh. Pönötyksen jälkeen voi vähän rentoutua.

Päivän ohjelmaan kuuluu vielä vierailu tehtaalla. Työnantaja on hyvä ja heillä mm. maksetaan samasta työstä sama palkka ikään, rotuun, sukupuoleen ja kengän kokoon katsomatta. Kiertelemme katsomassa tehtaan toimintaa ja jututamme työntekijöitä. Itse kiinnitän huomiota turvallisuusasioihin. Kaikilla ei ole kuulosuojaimia, vaikka meteli on kova. Suojalasit puuttuvat myös osalta sekä hengityssuojaimet. Keskustelen tästä manwulaisten kanssa ja sanon, että hehän voisivat antaa jäsenlahjoina näitä turvallisuustuotteita. Juttelemme työnantajan kanssa ongelmasta, joka johtuu osin myös työntekijöiden välinpitämättömyydestä ja mahdollisesti epätiedosta. Tilanne johtaa siihen, että Manwu kutsutaan tehtaalle kouluttamaan työntekijöitä työturvallisuudesta. Mahtavaa! Tämä on nimenomaan sitä toimintaa, jota haluammekin saavuttaa. Ei riidellä työnantajien kanssa tai olla kaikessa poikkiteloin, vaan yhdessä saavuttaa hyötyjä kaikille osapuolille, ensisijaisesti työntekijöille.

Pikkuhiljaa huomaan, että ryhmämme on hitsautunut erittäin hyvin yhteen. Bussissa on aina railakas tunnelma ja nauramme vedet silmissä ja niin, että vatsaan sattuu. Tällainen työ on yhdistänyt meitä todella vahvasti ja halailemme toisiamme jatkuvasti. Filippiiniläiset vitsailevat useasti omasta maastaan ja erityisesti poliiseista (poliisit ovat maailman nopeimpia, koska kun rikos tapahtuu, ovat poliisit jo rikospaikalla). Kaikkialla otamme aina sata ryhmäkuvaa kymmenellä eri kameralla (one more) ja Viva! -huudahdukset värittävät jokaista päivää (Viva group pictures!). Voi että tätä tulee kyllä ikävä.

Illalla käymme vielä porukalla katselemassa keskustan kauppoja ja käsitöitä paikallisten oppaidemme kanssa. Syömme yhdessä ja menemme kaikki ajoissa nukkumaan, olipa pitkä päivä.

torstai, 10. marraskuu 2016

Keskiviikko 9.11.

Aamut valkenevat aikaisin, kuudelta alkaa jo hotellihuoneessa kirkastumaan, seitsemään mennessä olen täysin hereillä. Meitä tullaan hakemaan 8.30 hotellilta ja suuntaamme Manwun Education Centeriin, joka on erillinen talo eri paikassa kuin heidän toimistonsa ja jossa he pitävät mm. koulutuksia luotoilleen.

Saksasta lähtöisin oleva namibialainen Herbert kertoo meille Namibian historiasta ja työlaeista sekä niihin liittyvistä ongelmista. Melko hyvin täällä on jo oikeuksia laissa, mm. vuosiloma, äitiysloma ja sunnuntain korotettu palkka. Välillä näitä oikeuksia toisaalta poljetaan ihan huolella ja työnantajat saattavat esittää etteivät tunne sääntöjä. Opimme, että n. 40% maan asukkaista asuu hökkeleissä, minimipalkka esimerkiksi rakennusalalla on n. 15 Namibian dollaria (=1€), maataloudessa paljon vähemmän. Asuntojen hinnat ovat järkyttävän kalliita. Ihmisen keskipalkka on n. N$ 3000/kk ja keskiverto talo maksaa n. N$ 850 000. Siitä sitten vaan lainaneuvotteluihin!

Mielenkiintoisen tietopläjäyksen jälkeen lähdemme recruittaamaan jäseniä läheiselle tietyömaalle. Jostain syystä tämä käynti on mennyt täysin ohi minulta ja päivän kenkävalintani (fläbärit) alkaa arvelluttamaan. En ollut myöskään varautunut olemaan juuri ollenkaan ulkona ja jätin enimmät aurinkorasvat laittamatta..

Pääsemme työmaan alkupäähän ja nappaamme työmaaedustajan kyytiimme. Hän ajeluttaa meitä pitkin työmaata ja kertoo, mitä missäkin kohdassa tehdään. Lobattavia työntekijöitä näkyy harmillisen vähän, mutta viimeisellä etapilla saamme viimein kunnon kontakteja. Tässä kohdassa rakennetaan myös siltaa tietä varten ja käyn uteliaana tutkimassa meneillään olevia raudoitustöitä. Kerta se on ensimmäinenkin olla työmaalla flipflopeissa ja ilman mitään turvavarusteita. Valitettavasti kuitenkin tässä keskipäivän paahteessa kuunvalossakin palava vaalea ihoni kärsii aika lailla.

Palaamme Education Centeriin ja keskustelemme vielä erilaisista käytännöistä näissä kolmessa osallistuvassa maassa. Tärkeä aihe on koulutussysteemit. Tämäkin on asia, joka otetaan itsestäänselvyytenä Suomessa. Meillä kaikilla on samat mahdollisuudet, koska kaikki käyvät samoja kouluja ja saavat täten samat lähtökohdat koulutusuralle. Namibiassa ja Filippiineillä (ja tietysti monessa muussakin maassa) on yksityiset ja julkiset koulut. Yksityisissä opetus on parempaa, luokkakoot ovat pienempiä ja oppilaat saavat yleisesti paremmat lähtökohdat elämään. Julkisten koulujen oppilaat yleensä kärsivät monista puutteista, eivätkä pääse edes peruskoulua loppuun asti. Asiahan johtaa tietysti siihen, että köyhistä perheistä tulevat päätyvät itse myös köyhiksi. Varakkaammat taas voivat jatkaa varallisuuden ketjuaan sukupolvesta toiseen. Yksityiset tarhat ja koulut Suomeen? Ei kiitos.

Keskustelimme myös riitatilanteista työpaikoilla sekä kuinka saada jäsenet pysymään liitossa valmistumisen jälkeen. Jälkimmäinen on myös meillä Suomessa iso ongelma. Liian vähän osataan arvostaa sitä kaikkea, jota liitot ovat jo meille neuvotelleet, ja siksi koetaan, että jäsenmaksu on liian suuri (insinööreillä keskiarvolta 0,8% palkasta). Pitäisi ymmärtää sekin pointti, että jos liittojen olemassaolo yhtäkkiä loppuisi, kaikki ne oikeudet, jotka meille on saatu, voidaan ottaa pois! Kyllä välillä vähän hävettää kertoa tätä Suomen meininkiä paikallisille..

Ilta oli vapaa, koska seuraavana aamuna on herätys melko aikaisin. Kävimme viereisessä ostoskeskuksessa, mutta emme löytäneet paljoakaan. Osa kaupoista meni jo kuudelta kiinni ja mekin suuntasimme aikaisin takaisin hotellille.

keskiviikko, 9. marraskuu 2016

Tiistai 8.11.

Ah, ihana Namibia! Lämpötila on kohdillaan ja meidät otetaan sydämellisesti vastaan Manwun tiloissa. Aamunavaukseksi laulamme yhdessä käsikädessä Solidarity forever -laulun ja käymme läpi perinteiset henkilökohtaiset esittelyt. Väkeä on paikalla kiitettävästi, liiton johtajasta luottamusmiehiin ja siltä väliltä. 

Vietämme aamupäivän katsellen toinen toistemme esityksiä osallistuvista liitoista. Manwu aloittaa esittelyllään. On kiva huomata, että täälläkin keskitytään samankaltaisiin asioihin kuin kotona. Esimerkiksi naisten asema, johon on myös luotu kehityssuunnitelma ja tavoitteet. Myös opiskelijatoiminta, nuoret ja työttömät ovat tärkeitä. Toisaalta toiminta on myös kovin erilaista. Tessit neuvotellaan työpaikkakohtaisesti ja se aiheuttaa myös liittojen välistä taistelua. Manwun on saatava 50% + 1hlö jäsenekseen kyseisellä työpaikalla, jotta he pääsevät sopimaan. Ja sama työ on tehtävä kaikilla työpaikoilla. Samantyyppinen systeemi on Filippiineillä. Filippiinojen lempiesimerkki on Coca-Cola; 17 tehdasta ja 52 tessiä.. Melko työlästä ja työnantajat tykkäävät. "Divide and conqeur". Tämä ei voi olla työntekijän kannalta hyvä juttu. Kauhulla mietin kotosuomen keskusteluja paikallisen sopimisen lisäämisestä. Ei herranjestas, menkää katsomaan näihin maihin, mitä se äärimmillään aiheuttaa ja jutellaan sitten asiasta lisää. Ainoa kansallinen tes Namibiassa on rakennusalalla.

On kysymysten vuoro. Huomasin saman Etelä-Afrikassa Numsan vierailulla kuin täällä, että kysymyksiä halutaan aina kuulla useampi kerralla ja sitten vastata niihin kootusti. Ei siis kysymys, vastaus, kysymys, vastaus, ... Ja kysymyksiähän meillä oli paljon, hyvä niin! PMA (Philippine Metalworkers Alliance) pitää myös oman shownsa sekä Suomesta Metalliliitto. Minä esittelin lopuksi Insinööriliiton pikaisesti. Emme ihan kuulu samaan kastiin näiden muiden kanssa, vaikka perspektiiviä voimmekin antaa. Myös Namibiassa insinööreillä on asiat melko hyvin ja he voivat "valita" työpaikkansa. Täysin eri tilanne on sitten metalliduunareilla.

Vuorossa on lounas Manwun tiloissa, jonka jälkeen suuntaamme pienelle sightseeing kierrokselle. Pyörimme minibussilla Katutura alueella, näemme hökkeliasumuksia, pysähdymme paikallisella marketilla maistamaan Namibian lihaa ja lopuksi käymme museossa katsomassa Namibian historiaa itsenäistymisen ajoilta. Vilahtelee siellä kuvissa Martti ja Tarjakin! Näiden valtioiden historiat ovat olleet raakoja eikä museoissa sitä ole peitelty.

Vasemmanpuoleisessa liikenteessä liikkuu enimmäkseen valkoisia autoja ja todella paljon pick-up truckeja. Liikennemerkeissä näkyy vivahteita saksan kielestä. Katujen nimet voivat esimerkiksi olla yhdistelmä englantia ja saksaa. Ohituskaistat toimivat siten, että vasemmalle puolelle ilmestyy lisäkaista, jolle hitaampien on siirryttävä. Nopeammat voivat siten porskuttaa vain suoraan. Eli täysin päinvastoin kuin kotona.

Illalla meille on vielä järjestetty Welcoming Dinner, jonne on kutsuttu meidän lisäksi 20 henkilöä; Manwun henkilökuntaa ja luottoja. Iso poppoo pitkässä pöydässä ja ruokailu on hoidettu buffet tyylisenä (kuten lounaammekin). Päivä on ollut pitkä ja huomaan illallisen aikana patterieni loppuvan aivan täysin. On vaikea keksiä juteltavaa, vaikka se olisikin mukavaa. Onneksi ilta ei kuitenkaan veny myöhään ja pääsemme aikasin hotellille nukkumaan.