Aamut valkenevat aikaisin, kuudelta alkaa jo hotellihuoneessa kirkastumaan, seitsemään mennessä olen täysin hereillä. Meitä tullaan hakemaan 8.30 hotellilta ja suuntaamme Manwun Education Centeriin, joka on erillinen talo eri paikassa kuin heidän toimistonsa ja jossa he pitävät mm. koulutuksia luotoilleen.

Saksasta lähtöisin oleva namibialainen Herbert kertoo meille Namibian historiasta ja työlaeista sekä niihin liittyvistä ongelmista. Melko hyvin täällä on jo oikeuksia laissa, mm. vuosiloma, äitiysloma ja sunnuntain korotettu palkka. Välillä näitä oikeuksia toisaalta poljetaan ihan huolella ja työnantajat saattavat esittää etteivät tunne sääntöjä. Opimme, että n. 40% maan asukkaista asuu hökkeleissä, minimipalkka esimerkiksi rakennusalalla on n. 15 Namibian dollaria (=1€), maataloudessa paljon vähemmän. Asuntojen hinnat ovat järkyttävän kalliita. Ihmisen keskipalkka on n. N$ 3000/kk ja keskiverto talo maksaa n. N$ 850 000. Siitä sitten vaan lainaneuvotteluihin!

Mielenkiintoisen tietopläjäyksen jälkeen lähdemme recruittaamaan jäseniä läheiselle tietyömaalle. Jostain syystä tämä käynti on mennyt täysin ohi minulta ja päivän kenkävalintani (fläbärit) alkaa arvelluttamaan. En ollut myöskään varautunut olemaan juuri ollenkaan ulkona ja jätin enimmät aurinkorasvat laittamatta..

Pääsemme työmaan alkupäähän ja nappaamme työmaaedustajan kyytiimme. Hän ajeluttaa meitä pitkin työmaata ja kertoo, mitä missäkin kohdassa tehdään. Lobattavia työntekijöitä näkyy harmillisen vähän, mutta viimeisellä etapilla saamme viimein kunnon kontakteja. Tässä kohdassa rakennetaan myös siltaa tietä varten ja käyn uteliaana tutkimassa meneillään olevia raudoitustöitä. Kerta se on ensimmäinenkin olla työmaalla flipflopeissa ja ilman mitään turvavarusteita. Valitettavasti kuitenkin tässä keskipäivän paahteessa kuunvalossakin palava vaalea ihoni kärsii aika lailla.

Palaamme Education Centeriin ja keskustelemme vielä erilaisista käytännöistä näissä kolmessa osallistuvassa maassa. Tärkeä aihe on koulutussysteemit. Tämäkin on asia, joka otetaan itsestäänselvyytenä Suomessa. Meillä kaikilla on samat mahdollisuudet, koska kaikki käyvät samoja kouluja ja saavat täten samat lähtökohdat koulutusuralle. Namibiassa ja Filippiineillä (ja tietysti monessa muussakin maassa) on yksityiset ja julkiset koulut. Yksityisissä opetus on parempaa, luokkakoot ovat pienempiä ja oppilaat saavat yleisesti paremmat lähtökohdat elämään. Julkisten koulujen oppilaat yleensä kärsivät monista puutteista, eivätkä pääse edes peruskoulua loppuun asti. Asiahan johtaa tietysti siihen, että köyhistä perheistä tulevat päätyvät itse myös köyhiksi. Varakkaammat taas voivat jatkaa varallisuuden ketjuaan sukupolvesta toiseen. Yksityiset tarhat ja koulut Suomeen? Ei kiitos.

Keskustelimme myös riitatilanteista työpaikoilla sekä kuinka saada jäsenet pysymään liitossa valmistumisen jälkeen. Jälkimmäinen on myös meillä Suomessa iso ongelma. Liian vähän osataan arvostaa sitä kaikkea, jota liitot ovat jo meille neuvotelleet, ja siksi koetaan, että jäsenmaksu on liian suuri (insinööreillä keskiarvolta 0,8% palkasta). Pitäisi ymmärtää sekin pointti, että jos liittojen olemassaolo yhtäkkiä loppuisi, kaikki ne oikeudet, jotka meille on saatu, voidaan ottaa pois! Kyllä välillä vähän hävettää kertoa tätä Suomen meininkiä paikallisille..

Ilta oli vapaa, koska seuraavana aamuna on herätys melko aikaisin. Kävimme viereisessä ostoskeskuksessa, mutta emme löytäneet paljoakaan. Osa kaupoista meni jo kuudelta kiinni ja mekin suuntasimme aikaisin takaisin hotellille.