Kello soi 3.40. Mitä? Neljältä meitä tullaan hakemaan ja menemme bussipysäkille. Tarkoituksena on siis tavoittaa työmatkalaiset ja viedä heille Manwun ilosanomaa. Jostain syystä tovereitamme ei kuitenkaan näy ja jäsenkelpoisia ihmisiä kiipeää jo busseihin. Meillä ei ole mitään materiaaleja, joten emme voi kuin odottaa. Filippiinojen hurtti huumori pitää meidät kaikki kuitenkin hyvin hereillä.

Viiden - puoli kuuden aikaan löydämme toisemme. Viestinnässä on mennyt jotain pieleen ja manwulaiset olivat odottaneet meitä toisaalla. No siitä viis, nyt on materiaalia ja ihmisiä aivan tolkuttomasti pysäkeillä, äkkiä esitteitä ja avaimenperiä jakamaan. Ihmiset ottavat meidät mielenkiinnolla vastaan ja oikein tulevat käsistä hakemaan esitteitä. Englantia puhuvat tervehtivät iloisesti ja kerron heille terveisiä Suomesta. Tämähän on tosi hauskaa hommaa! Suomessa vastaanotto on useasti täysin päinvastaista, mutta täällä ollaan oikeasti kiinnostuneita. Kuulin myös myöhemmin, että meillä suomalaisilla ja filippiinoilla oli selkeä vaikutus toimintaan. Herätimme erityistä mielenkiintoa. 

Materiaalit loppuvat pian ja jäljellä on vain tarroja ja avaimenperiä, joissa ei ole Manwun yhteystietoja. Tuumasta toimeen ja rupeamme käsin kirjoittamaan numeron tarrojen taakse. Ja homma jatkuu. Kun kaikki on jaettu, on ihmisiä vieläkin paljon paikalla. Daday ehdottaa megafonin hankintaa namibialaisille, jotta busseja odottaville voisi kertoa liitosta. Toteamme myös, että ihan näin aikaisin ei välttämättä ole tarve herätä, koska ihmisiä on vielä kuudenkin aikaan pilvin pimein. Yhteystiedot on myös lisättävä heidän kaikkiin materiaaleihin.

Palaamme hotellille, käymme aamiaisella ja saamme levätä hetken. En kuitenkaan saa nukutuksi ollenkaan, koska olen liian täynnä tunteita. Olen vieläkin innoissani recruittaamisesta ja toisaalta odotan jännittyneenä seuraavaa etappiamme, suurlähettilään tapaamista.

Kymmeneltä meitä tullaan hakemaan Suomen suurlähetystöön lounasvastaanottoa varten. Paikalla on mediaa, pari suurlähettilästä, suomalaisten yritysten edustajia, me ja manwulaiset. Lähettiläs avaa tilaisuuden ja me pidämme omat puheemme, yksi kustakin liitosta. Tämän jälkeen on vuorossa vapaata sosiaalistumista lounaan ääressä ja tapaankin mielenkiintoisia yrittäjiä. Kahdelta saan työtarjouksen! Tilaisuuden päätteksi otamme vielä ryhmäkuvia lähettilään ja hänen puolisonsa kanssa.

Huhhuh. Pönötyksen jälkeen voi vähän rentoutua.

Päivän ohjelmaan kuuluu vielä vierailu tehtaalla. Työnantaja on hyvä ja heillä mm. maksetaan samasta työstä sama palkka ikään, rotuun, sukupuoleen ja kengän kokoon katsomatta. Kiertelemme katsomassa tehtaan toimintaa ja jututamme työntekijöitä. Itse kiinnitän huomiota turvallisuusasioihin. Kaikilla ei ole kuulosuojaimia, vaikka meteli on kova. Suojalasit puuttuvat myös osalta sekä hengityssuojaimet. Keskustelen tästä manwulaisten kanssa ja sanon, että hehän voisivat antaa jäsenlahjoina näitä turvallisuustuotteita. Juttelemme työnantajan kanssa ongelmasta, joka johtuu osin myös työntekijöiden välinpitämättömyydestä ja mahdollisesti epätiedosta. Tilanne johtaa siihen, että Manwu kutsutaan tehtaalle kouluttamaan työntekijöitä työturvallisuudesta. Mahtavaa! Tämä on nimenomaan sitä toimintaa, jota haluammekin saavuttaa. Ei riidellä työnantajien kanssa tai olla kaikessa poikkiteloin, vaan yhdessä saavuttaa hyötyjä kaikille osapuolille, ensisijaisesti työntekijöille.

Pikkuhiljaa huomaan, että ryhmämme on hitsautunut erittäin hyvin yhteen. Bussissa on aina railakas tunnelma ja nauramme vedet silmissä ja niin, että vatsaan sattuu. Tällainen työ on yhdistänyt meitä todella vahvasti ja halailemme toisiamme jatkuvasti. Filippiiniläiset vitsailevat useasti omasta maastaan ja erityisesti poliiseista (poliisit ovat maailman nopeimpia, koska kun rikos tapahtuu, ovat poliisit jo rikospaikalla). Kaikkialla otamme aina sata ryhmäkuvaa kymmenellä eri kameralla (one more) ja Viva! -huudahdukset värittävät jokaista päivää (Viva group pictures!). Voi että tätä tulee kyllä ikävä.

Illalla käymme vielä porukalla katselemassa keskustan kauppoja ja käsitöitä paikallisten oppaidemme kanssa. Syömme yhdessä ja menemme kaikki ajoissa nukkumaan, olipa pitkä päivä.